Masennus ja itsesääli

meri

Ps. 23:1-3 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.

Oletko taakoitettu, huolien tai murheen murtama?

Ps. 13:3-4, 6 Kuinka kauan minun täytyy kantaa huolia sielussani, päivät päästään murhetta sydämessäni? Kuinka kauan saa vihollinen ylvästellä minua vastaan?
Katsahda tänne, vastaa minulle, Herra, minun Jumalani. Valaise silmäni, etten nukkuisi kuolemaan,
Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.

Mitä murehdit?

Job 30:15-17, 26-28, 31 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."

Hepr. 12:1-7 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?

Syytätkö Jumalaa vaikeuksistasi tai epäonnistumisesta?

Ps. 10:1-3 Miksi, Herra, seisot niin kaukana, miksi kätkeydyt ahdingon aikoina?
Jumalattomien ylpeyden tähden kurja kärsii, takertuu heidän punomiinsa juoniin.
Sillä jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa.

Job 40:1-2, 8-9 Niin Herra vastasi Jobille ja sanoi:
"Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!"
Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa?
Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän?

Job 30:18-22 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

Myös ystävät saattavat kaikota masentuneen läheltä.

Ps. 69:20 (69:21) Häväistys on särkenyt minun sydämeni, minä olen käynyt heikoksi; minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt.

Ystävän tulisi tukea ja rohkaista masentunutta, olla vierelläkulkija.

1. Tess. 5:14 Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.

Ketään ei kiusata yli voimiensa.
Jos olet kohdannut vastoinkäymisiä, ne voi olla tarkoitettu koettelemukseksi tai testiksi, keneen turvaat ongelmissa tai vetämään sinua Jumalan puoleen.

1. Kor. 10:13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Mihin turvaat vaikeuksissa?

Ps. 91:15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.

tunneli

Ps. 50:15 Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Masentunut näkee maailman mustana eikä näe syytä nousta sängystä ylös.
Tunnelissa onkin pimeää, mutta tunnelin päässä on valoisaa.
Vaikka nyt tuntuisi vaikealta ja elämänilo ja -halu olisi poissa, selvittyäsi näistä ongelmista, olet vahvempi ja saatat nähdä maailman uusin silmin, jolloin pikkumurheet eivät enää hetkauta.


Job 3:3, 11, 20-26 "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'.
Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan-
miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."

Masentaako sinua maallisen omaisuuden tai työpaikan menettäminen? Sairaus tai kuolema?

1. Tim. 6:17 Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme,

Job menetti kaikki lapsensa, karjansa ja lähes kaikki palvelijansa.

Job 1:21-22 Ja hän sanoi: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi."
Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä eikä puhunut nurjasti Jumalaa vastaan.

Job menetti myös terveytensä, mutta ei kironnut Jumalaa.

Job 2:2, 7-10, 17 "Tänäänkin on valitukseni niskoittelua! Minun käteni on raskas huokaukseni tähden.
Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti.
Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään.
Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."
Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.
Sillä en menehdy pimeän tähden, en oman itseni tähden, jonka pimeys peittää."

Aika on masennuksellekin, mutta jäätkö rypemään masennuksen ja itsesäälin suossa?

Saarn. 3:-7 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.

Mihin turvaat ahdistuksessa?

Ps. 107:26-28 He kohosivat taivasta kohti, he vajosivat syvyyksiin; heidän sielunsa menehtyi tuskasta.
He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut, ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi.
Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan.

Tule pois pettävältä suolta ja astu Jeesus-kalliolle.

Matt. 7:24-25 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.

Room. 9:33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu".

Jeesus tuli lohduttamaan masentuneita ja julistamaan ilosanomaa.

Jes. 61:1-3 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,
julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia,
panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.

2. Kor. 7:6-7 Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla,
eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut, sillä hän on kertonut meille teidän ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne minun hyväkseni, niin että minä iloitsin vielä enemmän.

Ps. 23:4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.

Mikä on elämässä tärkeintä?

Ps. 139:24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

Fil. 3:13-14 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

Ap. t. 2:25-28 Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa;
sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.'


Lue myös:

Koettelemus

Kärsimys

Lohdutus


Sivun alkuun

Etusivulle